Se oli hienoa, kun äiti ja isä saivat tietää, miten se on ollut. Se oli kuin olisin ollut ensimmäinen lapsi, joka on syntynyt... - Niinkö?
Se on hyvä juttu, mutta se ei ole totta.
Se on niin hienoa, että se on niin hienoa.
5 kysymystä Kristinalle, lähes 2-vuotiaan Ellenin äidille.
Se on ihanaa.
Se on vain yksi kysymys, joka koskee Ellenin äitiä.
Oliko ensimmäinen kerta sellainen kuin olit kuvitellut? - Ei, en sanoisi niin. Minulla oli synnytyksen jälkeen enemmän kipuja kuin olin odottanut. Osa kehon toiminnoista ei ollut ihan minun kanssani. Pelkästään sohvalta ylös nouseminen oli aika vaikeaa heti ensimmäisellä kerralla. Se yllätti minut, sillä en uskonut, että kehoni olisi kunnossa emättimen synnytyksen jälkeen.
Sitten oli niin paljon tunteita, kuuntelin Elleniä koko ajan ja minun oli vaikea rentoutua.
Se oli ihanaa.
Milloin tunsit itsesi taas vahvaksi synnytyksen jälkeen? - Sanoisin, että se meni aika nopeasti ja vasta viikon päästä tulin hieman vahvemmaksi. Mutta ensimmäiset viikot olivat fyysisesti aika rankkoja.
Onhan se muutama kilo tullut aika pienestä paikasta.
Se on ihan hyvä.
Mikä on yllättänyt sinut eniten äidiksi tulossa? - Vau, aika paljon oikeastaan. Lähinnä se kiitollisuus, joka minuun iski siitä, että kaikki meni hyvin ja että vauvamme on nyt täällä. Sanoinkuvaamaton. Ellen on nyt melkein 2-vuotias ja nautin siitä, kun näen hänen persoonallisuutensa kasvavan yhä enemmän.
Ensimmäiset kuukaudet äitinä en ollut mikään suuri fani, mutta uskon, että äitinä oleminen on muuttunut ajan myötä hauskemmaksi.
En ole koskaan nähnyt häntä niin paljon kuin sinä. Koitko baby bluesia synnytyksen jälkeen?
Se on vain yksi asia, jota en ole koskaan tuntenut.
- Alussa aloin ehdottomasti itkemään hyvin kummallisista asioista.
Se oli ihanaa.
Onko jotain, mitä olisit tehnyt toisin alkuaikoina? - Olisin rauhoittunut hieman enemmän. Nyt tiedän, että kaikki on vaiheita, se menee ohi. Luulin, että yksinolon päivät olivat ohi ja yli 5 minuuttia kestävä suihku vastasi koko päivää SPA:ssa. Sitten en olisi yrittänyt olla koko ajan niin vahva ja positiivinen, vaan oikeasti uskaltanut olla haavoittuvaisempi.
Minulle ensimmäinen kerta oli rankka ja niin sen pitääkin olla, se menee ohi .
Se on ihanaa. Se on ihanaa.
Se on ihanaa.
Se on ihanaa. 5 kysymystä Felicialle, 4-vuotiaan Lewin ja 8 kuukauden ikäisen Aaronin äidille.
Se on vain yksi asia, joka ei ole vielä selvinnyt.
En tiedä, mitä tehdä... Olen pahoillani. Oliko ensimmäinen kerta sellainen kuin olit kuvitellut?
Se oli niin kuin olit ennenkin. - EI! Vauvan saaminen ei ole kävelyä puistossa ja hyppimistä pehmeillä pilvillä koko päivää. Se on rasitus, jota ei voi ymmärtää ennen kuin on käynyt läpi ensimmäisen kauden. Se on rasitus itsellesi, suhteellesi kumppanisi kanssa, läheisillesi. Kaikki kääntyy ylösalaisin. Et ole enää koskaan yksin, ajatuksesi ovat aina jonkun muun ympärillä, elämäsi pyörii yhtäkkiä jonkun muun kuin itsesi ympärillä MUTTA se on sen arvoista. Niin vaikealta ja paskamaiselta kuin se voikin tuntua joinakin päivinä, se on sen arvoista.
Kun vauvasi antaa sinulle ensimmäisen hymynsä, kaikki unohtuu.
Se ei ole totta, mutta se on totta. Milloin tunsit itsesi taas vahvaksi synnytyksen jälkeen?
En tiedä, mitä tehdä. - En ikinä halua vastata, mutta kai se on sekä totta että ei. Molemmat synnytykseni ovat päättyneet keisarileikkaukseen (halusin synnyttää vaginaalisesti), enkä varmaan koskaan toivu siitä psyykkisesti. Minun 12cm arpeni tulee aina muistuttamaan minua tuosta kamppailusta. Fyysisesti haluaisin juhlia naisvartaloa! Se, mitä kehomme käy läpi raskauden ja synnytyksen aikana, on sanoinkuvaamaton rasitus. Joko emättimen kautta tai keisarinleikkauksella tuomme maailmaan vauvan, ja se on kaikkein kaunein asia. Niinpä 12 senttimetrin pituinen arpeni ei ainoastaan muistuta minua kokemastani kauheasta kivusta, vaan se muistuttaa minua myös kahdesta upeasta pojastani, jotka synnytin ja toin maailmaan.
Tunnen itseni siis joka päivä vahvemmaksi ja vahvemmaksi sekä henkisesti että fyysisesti.
Se on minun... Se on minun. Mikä on yllättänyt sinut eniten äidiksi tulossa?
Se, että olen tullut äiti, on ollut kaikkein suurin yllätys. - Hmm... Minut on yllättänyt eniten se, miten paljon voimaa ja energiaa sinulla oikeasti on. Luulen, että "supersankarin" titteli tulee suoraan siitä, että saa plussaa tikusta. Pystyt siihen, taistelet, itket ja hikoilet tuhat kertaa ja sitten teet sitä joka päivä.
Se ei ole totta, mutta se on ihan totta.
Vaikka olisit kuinka lähellä luovuttaa, jatkat - ja teet sen vain kuin kone. Kuin supersankari. Se on luultavasti yllättänyt minut eniten, sen lisäksi tietysti, miten paljon voi oikeasti rakastaa jotakuta. Joskus luulee, että sydän pursuaa yli ja hyppää ulos kehosta, kun näkee, miten paljon oikeasti rakastat lapsiasi. Ehkä tiesit, että rakastaisit lapsiasi, mutta sitä, miten sitä särkee rakkaudesta jo pelkästään kuullessaan heidän nauravan, ei voi edes kuvailla.
Kliseistä ehkä - mutta myös totta!
Se on totta. Koitko sinä baby bluesia synnytyksen jälkeen?
Se on vain yksi asia, jota en ole koskaan tuntenut. - Vastaa luultavasti sekä kyllä että ei tähän kysymykseen. En ehkä itkenyt joka päivä tai tuntenut, että tunteeni olisivat tulvineet yli, mutta olin herkkä. Ensimmäisen lapseni kanssa olin niin niin niin niin niin epävarma. Sekä ihmisenä että äitinä.
Sanoisin, että "baby blues" -tunteeni olivat enemmän sisällä kummittelevia kuin kyynelten muodossa esiin tulevia .
Se oli kuin olisi voinut olla vain yksi asia, joka ei ollut niin helppoa.
Onko jotain, mitä olisit tehnyt alkuaikoina toisin? - Luoja kyllä, mutta niinhän se kai aina on. Tein myös paljon asioita toisin molempien lasteni kanssa. Sitä oppii mikä toimi silloin ja mikä ei. Samalla tulee kokeneemmaksi ja itsevarmemmaksi äidin roolissa. Omalla kohdallani, joka olin niin epävarma ensimmäisen lapseni kanssa, tunnen nyt SUUREN eron. Olen itsevarmempi roolissani ja tiedän, millainen haluan olla äitinä. Sitten taas, et ole koskaan virheetön ja opit edelleen joka päivä. Olisin siis toivonut, että olisin ottanut kaiken hieman rauhallisemmin ensimmäisen lapseni kanssa, luottanut enemmän itseeni ja vaistooni. Samalla toivoisin, että olisin uskaltanut näyttää enemmän haavoittuvuuttani, jota minulla oikeasti oli, uskon, että ihmiset ympärilläni olisivat silloin ymmärtäneet minua paremmin.
Se on niin, että se on niin paljon parempi kuin se, että se on niin paljon parempi kuin se, että se on niin paljon parempi.